Teija Lemmilä työskentelee Conventuresilla customer care -tehtävissä. Hän nauttii erityisesti työn vaihtelevuudesta ja siitä, että saa oppia jatkuvasti uutta sekä hyödyntää asiakaspalveluosaamistaan osana tiivistä ja avointa tiimiä.
Teija Lemmilä työskentelee Conventuresilla customer care -tehtävissä, joissa hän vastaa useiden asiakasyritysten tarpeista. Tällä hetkellä hänen roolinsa painottuu product data specialistin työhön, eli tuotetietojen luomiseen, hallintaan ja täydentämiseen. Työhön kuuluu muun muassa raakatiedon jalostamista niin pitkälle, että se on valmis siirtymään Synkkaan, tuotetietopalveluun. Teija kertoo työnsä olevan erityisen mielenkiintoista, koska hän näkee tuotteiden koko elinkaaren alusta loppuun.
”Työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Voin tänään täydentää tuotetietoja, huomenna hoitaa myyntitilauksia ja seuraavana päivänä auttaa kuluttajaa reklamaatioissa. On hienoa, että asiakaspalvelun lisäksi saan tehdä paljon muutakin.”
Ennen Conventuresia Teija työskenteli pitkään kaupan alalla asiakaspalvelutehtävissä. Uuteen rooliin hänet houkuttelivat monipuoliset työtehtävät sekä säännöllisemmät työajat.
”Asiakaspalvelu on aina ollut lähellä sydäntäni. Tässä työssä saan olla tekemisissä asiakkaiden kanssa, mutta samalla pääsen kehittämään itseäni jatkuvasti ja oppimaan uutta.”
Teijan työpäiviin kuuluu rutiineja ja deadlineja, mutta hän pitää siitä, että tilanteet voivat muuttua nopeasti. Positiivisen ilmapiirin takaa hyvä tiimi, joka tukee ja auttaa toisiaan.
Hänen vahvuutensa on ihmisten lukeminen ja tilannetaju – taito, joka korostuu asiakaspalvelussa ja jonka voi oppia vain kokemuksen karttuessa.
”Asiakaskokemus on meille tärkeintä. On hienoa, kun pystyy sovittamaan palvelun asiakkaan tarpeisiin ja näkee, että asiakas on tyytyväinen.”
Teija kuvailee Conventuresia pieneksi perheeksi. Työyhteisö on avoin ja jokaiselle löytyy oma rooli sekä mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksiaan.
”Tietoa tulee jatkuvasti paljon, mutta aina saa pyytää apua ja kysyä. Se tekee arjesta turvallisen ja innostavan.”
Parhaat hetket työssä syntyvät onnistumisista – esimerkiksi uuden järjestelmän haltuun ottamisesta tai täysin uuden asian oppimisesta. Teija on tyytyväinen nykytilanteeseensa ja odottaa innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Uusille työntekijöille hän antaa tärkeän neuvon:
”Keskity yhteen asiaan kerrallaan ja ole armollinen itsellesi. Kaikkea ei voi osata heti, mutta tekemällä oppii. Rohkeus ja kiinnostus vievät pitkälle.”
Työn vastapainona Teija saa energiaa perheestään. Hän kertoo ylpeänä olevansa äiti, ja työssä opitut uudet asiat ovat rohkaisseet häntä kokeilemaan myös uusia harrastuksia – kuten villasukkien kutomista.
Lue lisää työskentelystä Conventureksella.